Juhla-ajan pyhät ovat jo oikeastaan ohi, loppiainen tuossa enää ovelle kolkuttelee. Lahjoja olen toimitellut perille sekä jouluaattona että tässä pitkin vuodenvaihteen aikaa - tässäpä siis kuvia joistakin niistä, joita itse tein.

Siskolleni, jolle syksyllä neuloin synttärilahjaksi Omppu-huivin, tein samasta Novitan Puro-langasta kämmekkäät (tai tumpukkeet, miten näitä itse kutsun). Malli oli oma. Yleensä mulla huovutustöissä usein käy niin, että neulon varmuuden vuoksi työstä valtaisan suuren, niinpä näistäkin tuli tällaiset norsun kokoluokkaa... Tein nämä jo joskus syksyllä, enkä laittanut muistiin langan menekkiä - muistaakseni reilut kaksi kerää kului näihin. Pienet ompelusakset ovat kuvassa mittakaavan vuoksi:

Kolmen pyykkikonepyörityksen jälkeen nämä lärpäkkeet alkoivat vihdoin olla tarpeeksi kutistuneet käyttökelpoisiksi. Sisälle pujottamani sormikkaat ovat ihan valmiina ostetut. Samat sakset taas kuvassa...

Viime joulun alla kokeilin ensimmäistä kertaa hopeasavella työskentelyä. Koska työskentely oli kiehtovaa ja mielenkiintoista, ja tarvikkeetkin silloin hankin, niin päätin tehdä hopeasavesta myös täksi jouluksi muutaman lahjan lisää.

Vuoden takaisesta työskentelystä yli jäänyt slow dry -massa oli hitaasti vuoden aikana kuivunut kovaksi kuin kivi. Kallis massa oli kuitenkin saatava käyttöön, joten jauhoin massapalan metalliviilalla hienoksi jauheeksi, jonka sitten sekoittelin vesitilkassa pastaksi. Pastan levittelin siveltimellä kahden basilikan lehden päälle. Useiden pastakerrosten ja polton jälkeen tuloksena oli kaksi taatusti uniikkia riipusta lahjaksi kahdelle ystävälle:

Isälleni tein hopeasavesta solmioneulan koristeen. Pienenpienen hopeasavilaatan päälle pursottelin ruiskun avulla isäni nimikirjaimet. Solmioneulan pohjan tilasin Kirjohelmestä. Pahoittelen epäselvää kuvaa, näin pienistä, kiiltävistä esineistä on suunnilleen mahdotonta saada mun kameralla onnistunutta kuvaa...

Äidilleni tekemäni hopeasavikoru sen sijaan ei ollut mikään suoranainen menestystarina. Ajatuksena oli tehdä riipus tai rintakoru ruiskun avulla pursotettavasta hopeasavesta. Kuivuttuaan työ oli kuitenkin äärettömän hauras, ja hajosi palasiksi polttoalustalle siirrettäessä tai viimeistään polton jälkeen kiillotettaessa. Moneen, moneen kertaan liimailin tämän savipastalla jälleen kasaan, kuivatin, poltin liimaussaumat uudelleen ja onnistuin taas rikkomaan kiillotusvaiheessa. Ilmeisesti savea olisi voinut käyttää alunperin paksummaltikin, mutta olin jo tilaamani ruiskullisen käyttänyt loppuun... Vaikka työ lukuisten korjausten jälkeen kovasti alkuperäisestä muodosta kärsikin, tein sen silti valmiiksi. Cernit-massasta muovaillun taustan avulla se pysyi edes jotenkin kasassa. Olkoot sitten tällainen. Aina ei tosiaan voi onnistua...